tiistai, 3. helmikuu 2009

Työmoraali ja sen puute

Ihmislapsella on ikää vajaat 17 vuotta ja töitä tehdään ties kuinka monen ihmisen puolesta melkoisen mukavalla palkalla. Työ on lähinnä nimellistä, palkka ja luontaisedut ovat loistavat ja tili pulskistuu, mikä on vain hyvä koska nykypäivän viihde-elektroniikka on kallista.

Aion ostaa itselleni läppärin. Ja PS2:n, 3:n ja PSP:n, mahdollisesti myös kännykän ja isomman muistikortin pleikkariini. Sekä paaaaaaaljon pelejä. Nykyinen elämäntilanteeni ei sisällä kotona lojumista juuri ollenkaan (viikot koulussa, viikonloput ties missä; tallilla, töissä, kavereilla) joten elän kavereitteni & kämppisteni laitteilla. Suurempi syy on omistamishaluni; haluan ne itselleni, kavereilta lainaaminen ei kelpaa/riitä. Muutenkin minä haluan ne pelikoneet & läppärin mukaani jahka jätän tämän koulun, ei kyllä paljoa lämmitä jos peliharrastus loppuu ko seinään ja vain siksi etten omista mitään pelikelpoista laitetta. Mmmm.

Ja teitähän kiinnosti aaaaaaaivan hirveästi, eikös? Hyvähyvähyvä. Otsikko lienee jäänyt ihmetyttämään teitä. No, joidenkin ihmisten työmoraali vain saa minut nauramaan, ei kai siinä. "Opiskelen hevosenhoitajaksi enkä jaksa yhtenä aamuna viikossa nousta talliin!!1" <3 Oen ylpeä teistä, lapset, ja tiedän että tulevaisuutenne on loistava.


OIKEASTI, tuo on naurettavaa. Js tulee hevoskouluun eikä jaksa tehdä yhtikäs mitään, kannattaisi miettiä 'opiskelujaan' kahdesti.

Saarna päättyy, menkää keittämään päänne tai tekemään muuta hauskaa.

maanantai, 8. joulukuu 2008

Tuherrus, tuherrus ja tuherrus

2126385.jpg
Kuten näkyy tässä tonttu pakenee poroa jonka sarvissa roikkuu valjaat...
Tais valjastus mennä hiukan pilalle :S
2126421.jpg
Tässä seikkailee taivaankettu ja tähti. Lyhyt ja yksinkertainen tarina THE END YAY! :D
2126395.jpg
Tämä cräpitys on akryllivärityö, aika cräpyyyy no ihanpa sama! :D

perjantai, 5. joulukuu 2008

Kerrottakoon kaikelle kansalle että sauvakävely on turhaa

Otsikointi on blogikirjoittelun parasta antia.

Minä uhkasin lupasin laittaa tänne jotain kuvamateriaalia viikonloppuna, mutta kuinkas kävikään; olin koko viikonlopun töissä ja kuvien skannaaminen jäi päiväuneksi. Näin siis tänään, ja seuraavaksi sää. (Oikeastaan yritän viikonloppuna laitella jotain, mulla ei pitäisi olla töitä.)

Käsi ylös kuka harrastaa foorumimuotoista roolipelausta! Minä ainakin, Cliché on loistava paikka jossaon huippu porukka. Mien hahmosivuilta näkynee, että sessuja on kertynyt melkoinen määrä. Ja tuo on vielä päivittämättä, niitä on oikeasti enemmän. Ja lisää tulee, mä en osaa lopettaa ajoissa. Yhtään mitään.

Mutta jotain minun on sanottava puolustuksekseni - yleensä mietin asiat (lähes) loppuun asti; mitä kaikki eivät tee. En ymmärrä niitä jotka aloittavat jotakin ja jättävät sen loppuunkoska eivät ole ajatellut seuraavaa sekuntia pidemmälle. Itse saatan jättää jotain kesken tai lojumaan (tai työstän sitä miljoonaan otteeseen), mutta teen aina loppuun sen mitä aloitan, tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin. Jostain syystä tuntuu että se on lähes aina myöhemmin. Oh well, olen hivenen laisk.. eikun perinpohjainen asioissani. Älkää tuomitko minua sen takia.

Lisäksi osaan käyttää ajan hyödyksi - nytkin on yhteiskuntaoppia (vai onko jo peräti ruokatunti?) ja minä vain kirjoitan blogiin jotain turhanpäiväistä mitä ihmiset tuskin lukevat. Mutta mitäs minä pienistä kun eivät nekään meistä.

PS. Sauvakävely on turhaa, sanoivat ihmiset mitä tahansa. Hiihtoa ilman suksia tai kävelyä keppien kanssa, siis mitä hittoa? Itse en moiseen ole sortunut, enkä aiokaan. Ja paskat minä välitän siitä kulutuksesta!

torstai, 27. marraskuu 2008

SAATANA jne

No o se kumma ku ei ny millään onnistu, ei saa tinttii taakse ei sitten millään. No ihan saman tossa se o! (tyytyväisyys 0-10... 00)
2099431.jpg

torstai, 27. marraskuu 2008

Otsikoinnin ylitsepääsemätön vaikeus

Huoneen siivoaminen on jotain sellaista, jota ei voi sanoin kuvailla. Ainakin mien ja kämppikseni huoneen. Järjestys vaihtui ja tuli siivottua, mikä on erittäin paljon kun puhutaan kaltaisestani epäjärjestelmällisestä, siivoamista kaihtavasta tontusta. Mutta min en tullut puhumaan siitä, millaisen pölykoirakennelin löysinkään sänkyn alla, vaikka sen te eittämättä haluatte kuulla.

Ei mutta, tässä pääsi käymään niin että kunnon kuvanlaitto ja mahdollisesti myös sarjakuvan tunkeminen) alkaa - ainakin mnun osaltani - melko todennäköisesti viikonloppuna. Jotenka tämmönen väliaikatieto. Ihan tosissanneko luulitte että saan joka ikisenä kertana aikaan hehtaariviestejä?